30.6.2012

Kata Beach, Phuket

Varattiin tossa J:n kanssa matkat Thaimaahan, Phuketin Kata Beachille! Löydettiin niin hyvä tarjous Finnmatkoilta, että ei vaan voinut missata. Lennot, hotelli ja aamiaiset 837€/henkilö. Oltiin joka tapauksessa sovittu, että syksyllä lähdetään rantalomalle, mutta alunperin puhe oli Välimeren maista ja hiukan myöhemmin syksyllä. Tuolla hinnalla lähdetään kuitenkin mielellämme kauemmas ja pidemmäksi aikaa. Me ei ollakaan ennen oltu Aasiassa.



Hotelli meillä on Centara Kata Beach, jota on ihan tunnuttu kehuttavan, mitä asiaa tutkittiin. Reissun aikana ois tarkoitus päästä ainakin rannalle rentoutumaan, vähän ruskettumaan ja maistelemaan heinäsirkkoja, sekä laitesukeltamaan. Mä olen aiemmin testannut laitesukellusta kerran Torniossa, kun paikallinen sukellusseura piti esittelypäivää, ja tykkäsin kovasti, vaikka ei päästy kuin 4 metriä syvään altaaseen. J:lle sukellus onkin sit ihan ensimmäinen kerta.



Kuvat lainattu Finnmatkojen sivuilta.

27.6.2012

Juhannus

Kuinka vaikeeta voi olla tottua taas heräämään kuudelta ysin sijaan? No tosi vaikeaa, näköjään. Kolmen viikon työpätkä Forum24:lla alkoi siis maanantaina, ja vaikka kuinka mä tuosta hommasta tykkään, aamuherätyksiä vihaan syvästi. Onneksi sentään ei ole pimeää.

Juhannus kului siis Hailuodossa J:n mökillä, ja kivaa oli. Pirusti hyttysiä, hyvää ruokaa, kokko, valokuvailua, sauna, kylpytynnyri, loimulohta, veneilyä, meressä kahlailua (uimaan en vielä uskaltanut).... Nam!

IMG_0813

IMG_0836

IMG_0918

Hengailtiin aika paljon kodassa, koska siellä ei ollut niin paljoa hyttysiä. Hämähäkkejä tosin senkin edestä, ja mä istuin suurimman osan ajasta ku seipään niellyt, etten vaan sais ystäviä hiuksiini seinistä. Juhannusaattona loimutettiin tosiaan lohta, ihan mielettömän hyvää. En ees muista, millon oisin viimeks syöny loimulohta.

IMG_1061

Kokkokin meillä oli, itseasiassa kaksikin, kun pikkuisten kokko poltettiin aiemmin illalla. Tuossa vaiheessa hyttysiä oli jo niin järkyttävä määrä, että huolimatta siitä että olin myrkyttänyt pari kerrosta vaatteitani läpikotaisin ja siinä sivussa keuhkonikin, ne tunki silti silmiin ja suuhun. Tosi kivaa. Nättiä oli silti!

IMG_1267

IMG_1277

Lauantaina käytiin vielä J:n kanssa veneilemässä, ja mä sain jopa ohjata vähän. Kaasuun en tosin saanut koskea, enkä olisi uskaltanutkaan! Pelotti sen verran jo muutenkin, kun en oo tottunut veneisiin, jotka kulkee noin lujaa. J ehti myös vähän lautailla, ja molemmat onnistuttiin viimeisenä vielä polttamaan naamanne, ennen kuin lähdettiin kotiin. Tässä parin viimeisen päivän aikana mun nenä onkin näyttänyt oikein hurmaavalta, kun iho kuoriutuu.

Mites muiden juhannus sujui?

24.6.2012

Wales 2012

IMG_3340 

Niin, se Walesin reissu. Taustatietoa sen verran, että matkakohteena oli Walesin pääkaupunki Cardiff, majapaikka pikkuserkkujen luona ja matkaseurana kaverini ja hänen kaksi siskoaan. Ekaa kertaa olin Walesissa kaksi vuotta sitten, ja olin tosi intona päästessäni tuonne taas. Pari pientä harmia aiheutti kuitenkin sen, että tämä reissu ei ollut ihan yhtä onnistunut kuin edellinen. Nautin kuitenkin ihan suunnattomasti siitä olotilasta, joka mulla on aina Briteissä.

IMG_0217

IMG_0202

IMG_0142

IMG_0309 

Tuli kuvattua tuolla reissulla ihan tosi vähän, kun sää ei oikein suosinut, niin en viitsinyt kantaa kameraa mukana kaupungilla. Parhaita juttuja reissulla oli kuitenkin St. Fagans ja Museum of Welsh Life, Plymouth Arms -pubi, rugbymatsi Prince of Wales -pubissa ja toinen tatuointini valmistujaispäivänäni. Julkaisukelpoisia kuvia tuli käytännössä otettua vain tuolla St. Fagansissa ja tatuointistudiolla, muut on otettu kavereiden kameroilla ja laadultaan vähintäänkin kyseenalaisia tai sellaisia, että niissä näkyy kaverit turhan tunnistettavasti. Shoppailukin pysyi hyvin kurissa, kun ehdin sovituskoppiin vain kolmesti, ja niistäkin kerroista kaksi oli urheiluliikkeessä. Mitään shoppailu- ja valokuvausreissua tuon matkan ei kyllä ollut tarkoituskaan olla.

IMG_0173

IMG_0299

IMG_0294 

IMG_0236 

IMG_0155 

Vaikka kamera ei laulanut yhtä kovasti kuin edellisellä kerralla, on ihan pakko päästä tuonne uudestaan mahdollisimman pian. Seuraavalla kerralla lähden sukuloimaan varmaan sitten J:n kanssa, ja otan ehkä yhden toisen kaverin messiin. Tässä postauksessa nyt kuitenkin kasa kuvia St. Fagansista, joka on yksi mun ehdottomia lempipaikkoja maailmassa, sekä muutama muu sekalainen otos. St. Fagansissa on ihan mielettömästi nähtävää, ja vaikka vietettiin tuolla jo ekalla reissulla pari päivää, tuntuu, että vielä tämänkään reissun jälkeen en ole nähnyt kaikkea. Ja tuonne on vielä ihan täysin vapaa pääsykin.

IMG_0311

IMG_0343

IMG_2836

IMG_0124

22.6.2012

Hyvää juhannusta!

Mun juhannus kuluu Hailuodossa J:n perheen mökillä. Kohta saadaan loimulohta <3

18.6.2012

Juhlittiin

Huh huh, takana on muutama viikko aika haipakkaa, joten blogi on jäänyt vähän takavasemmalle. Jotain kiireestä kertoo jo se, että tässä kuussa oon ehtinyt nukkumaan omassa sängyssäni neljä yötä. Nyt alkaa kuitenkin kiire helpottaa hetkeksi, kun reissut on reissattu ja juhlat juhlittu. Yhden juttukeikan tulin tuossa kyllä ottaneeksi tällekin viikolle.

IMG_0699

Mä siis valmistuin medianomiksi 8. kesäkuuta, ja lauantaina juhlittiin mun vanhempien luona. Tänään tulee vielä muutama vieras kahvittelemaan tänne meillekin. Oli mahtava päivä, ja nyt kun ei valmistuttu kaikkien ystävien kanssa samaan aikaan, oli ihanaa, että sai ystäviäkin mukaan juhlimaan.

Tarjoilut me tehtiin kotona perheen kesken, suolaiselta puolelta tarjolla oli couscoussalaattia, perunasalaattia ja vihreitä salaatteja, patonkia, pestomozzarellaa ja oliiveja. Kahvin kanssa oli vielä suklaakakkua, mascarponekakkua kirsikoilla, tiikerikakkua ja limekookoskaurakeksejä.

IMG_0628

IMG_0580

Isommin ei tullut asuakaan kuvailtua päivän hulinoissa, mutta päällä oli Haloselta ostettu vähän fiftarihenkinen mekko ja Tukholmasta löytyneet DinSkon korkkarit. Koruja tuo mekko ei juuri vaatinut, joten valkkasin mukaan ihan vaan helmikorvikset. Hiukset nostin valkin kanssa nutturalle ja meikin pidin suht simppelinä.


IMG_0674

Tänään oon tosiaan vielä aikalailla rätti, ja meinaankin ottaa mallia Pepistä, ja röhnöttää vaan sohvalla niin paljon kuin mahdollista. Tää kesäloman tapainen alkaa olla lopuillaan, enkä oo totta puhuen ihan vaan laiskottelemaan vielä yhtään, vaikka sitä kovasti odottelinkin. Tuun vielä tämän viikon aikana kyllä kirjoittelemaan enemmän Walesin ja Tukholman reissuista ja uusista ostoksista ja tuon tatuoinnin ottamisesta ja sen parantumisesta.

IMG_0562

Mulla on ollut kissoja kyllä ihan mieletön ikävä, viikko sitten maanantaina kun pääsi näkemään kissoja ekaa kertaa Walesin reissun jälkeen pillahdin itseasiassa itkuun ihan vaan silkasta onnesta :D

8.6.2012

IMG_0390

Arvatkaa, mikä päivä tänään on? No Tosi Hyvä Päivä! Tänään mä nimittäin valmistun ihan virallisestikin medianomiksi, ja sain toisen tatuointini erittäin hyvän tatuoijan tekemänä. Reissua on jäljellä enää yksi kokonainen päivä, mutta pidemmin tarinoin sitten kotoa käsin!

7.6.2012

Musiikkivartti

Nämä biisit tuo mulle automaattisesti mieleen Walesin ja Cardiffin, nauttikaa!








4.6.2012

Metsästystä...

Valmistujaiset on siis edessä lauantaina 16. kesäkuuta. Ja täältä Walesista olisi tarkoitus etsiä niin mekkoa kuin kenkiäkin. Mekon suhteen mulla ei vielä ole ihan hirveästi ideaa siitä, mitä haluan, mutta kengissä olen kuolaillut Irregular Choiceja jo aika pitkään... 



Näihin sopisi loistavasti vähän fiftarityylinen, yksinkertainen mekko. Fiftarityyli on kyllä muutenkin kovasti miellyttänyt silmääni viime aikoina.

Tällä kertaa ei muuten enää passaa tehdä sitä virhettä, että jättäisin ihanan mekon kauppaan. Viime reissusta on jo kaksi vuotta, mutta mua kaivelee vieläkin tämä yksi ihanuus, jonka jätin kauppaan, vaikka hintaa ei olisi ollut kuin 30 puntaa....