11.3.2014

Manhattanin valot

Huomenta! Ollaan taas Oulussa, päästiin kotiin  eilen vähän ennen puolta päivää ja ehdittiin käydä ruokakaupassa, purkaa laukut ja pussailla noita meidän vauvoja viikon edestä, joten tänään saan ottaa ihan rennosti. J tosin joutui jo töihin... Vaikka eilen mentiin puolikuolleina nukkumaan siinä kymmenen aikaan, herättiin tänään molemmat jo ennen kuutta. Mulla alkaa koulu tosiaan vasta huomenna, joten on ihan mahtavaa, että saan yhden päivän vielä levätä. Muutama viime viikko kun on mennyt niin kovaa tahtia eteenpäin häävalmisteluiden ja koulun kanssa, eikä tuolla reissussakaan varsinaisesti makoilemaan ehtinyt.

Vaikka meidän unirytmi oli New Yorkissa suurimmaksi osaksi sellainen, että herättiin ennen seitsemää ja oltiin unten mailla ennen yhdeksää, ehdittiin me näkemään kaupunkia myös pimeään aikaan. Osuttiin myös Top of the Rockiin juuri oikeaan aikaan niin, että nähtiin maisemat niin päivänvalon aikaan kuin auringonlaskun jälkeenkin. Ja onhan noi näkymät aika mahtavat...


Times Squaren valotaulut halusin myös nähdä ilta-aikaan. Siksipä lähdettiin yksi iltapäivä ihan tietoisesti paljon myöhemmin liikenteeseen, jotta tulisi varmasti myös viivyttyä kaupungilla tarpeeksi myöhään. Mä en ole parhaimmillani ihmismassojen keskellä ja mua lähinnä ärsyttää erilaisia turistikierroksia tyrkyttävät ja tippiä kerjäävät tyypit, mutta kyllä tuo paikka on silti näkemisen arvoinen pimeällä. Onneksi noita tyrkyttäjiä ei ollut juuri ollenkaan noiden isoimpien turistikeskittymien ulkopuolella.

Yksi juttu mikä mut vähän yllätti New Yorkissa oli se, miten turvallinen fiilis tuolla loppujen lopuksi kuitenkin oli, kertaakaan ei tullut sellainen vainoharhainen olo että olisi pitänyt puristaa laukkua kaksin käsin varkaiden pelossa tai muuten varoa joitain paikkoja tai ihmisporukoita erityisesti. Toki asia voisi olla eri jos oltaisiin yöelämässä pyöritty enemmän.


Mulla olisi aivan järjetön määrä kuvia ja postattavaa New Yorkista vieläkin, mutta ehkä mä vähän tiivistän tota materiaalia pariin-kolmeen postaukseen kymmenien sijaan. Oon muutenkin tässä väsäillyt muutamia muita postauksia valmiiksi esimerkiksi siitä bucket lististä, josta mainitsin aiemmin ja kunhan saan meidän hääkuvat kuvaajalta teen jonkinlaisen postauksen häistäkin. 

Mutta nyt musta tuntuu vähän siltä, että mä käyn vielä ottamassa pienet aamu-unet. Kivaa tiistaita tyypit! 

4 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Tulee oma Nycin loma ja hyvät muistot mieleen näitä katsellessa..

    VastaaPoista
  2. Mahtavia kuvia! Ihan uskomatonta, että noi on todellisia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Oli aika uskomaton fiilis ihmetellä noita maisemia livenä... :)

      Poista

Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita :) Kaikki asialliset viestit julkaistaan.